Lauma
Riesa
Siis minä. Eli nettisivujen omistaja ja tekijä. Nyt kerron siis vähän itsestäni!
Olen 12 vuotias tyttö pohjois-pohjanmaalta. Asun maalla omakotitalossa perheeni kanssa. Papu on minun oma koirani, ja huolehdin siitä. Olen ennenkin tykännyt paljon koirista, ja muutama hoitokoirakin on ehtinyt vuosien varressa olla. Olen siis toivonut koiraa jo 5 vuotta, ja vihdon unelmani toteutui!
Omistan myös yhden virtuaalikennelin, ja yllätys yllätys, siellä kasvatetaan Schapendoesseja!
Perhe
Perheeseeni kuuluu lisäkseni vanhempani sekä muut elukat. Siitä en enempää nyt kerro.
Akvaarion väki
Kaloja meillä on vähän vaihteleva määrä, välillä niitä tulee ja välillä kuolee. Yhteensä kaksi akvaariollista siis kuitenkin. On mustatetroja, kardinaalitetroja, kuparimonnisia, kiilakylkiä, täplämonneja, lehtikaloja, platyja.... siinä muutamia lajeja, jota noista purkeista löytyy.

Liskot
Joo tosiaan, meillähän asustaa myös kaksi toistensa vastakohtaa, eli kaksi liskoa. Sushi ja Yoshi. Jäit varmaan miettimään tuota vastakohtajuttua. Toinen on läski, toinen tosi ruipelo. Toinen on rohkea, toinen ujo. Mutta ihaniahan ne on kuitenkin. Meidän rakkaat Sushipallero ja Yoshiruipelo.


Papu
